Pikainen ruisleipä

Ruisleivän ei aina tarvitse olla hapatettua, eikä juureen leivottua, hyvää tulee vähemmälläkin. Tämän ruisleivän tekee reilussa tunnissa, koska vaivaamista eikä nostatusta tarvita, kuitenkin se on uskomattoman maukas, vaikka ei hapan olekaan.

Aniksen siemenet sekä leivän pohjassa, että sen pinnassa antavat leivällle todella kivan maun, mutta jos et kertakaikkiaan aniksesta tykkää, jätä siemenet pois tai korvaa ne vaikka kuminan tai korianterinsiemenillä. Tai miksei vaikkapa siemensekoituksella.

Vaikka taikinassa on melko reilusti hunajaa sen maku on silti leipämäinen, ei kakkumainen, joten tarvitaan vain kylmää voita päälle ja ehkä ripaus sormisuolaa tai hyvää, vanhaa goudajuustoa ja herkkupala on valmis tarjottavaksi nirsoimmallekin ystävällesi.

 

 

Pikainen, aniksenmakuinen ruisleipä

4 dl spelttijauhoja

3 dl ruisjauhoja

2 tl leivinsoodaa

4 dl piimää

1 dl SAM-metsähunajaa

1 dl mustikoita (minulla oli pakastettuja)

4 rkl aniksen siemeniä

1 tl sormisuolaa

Lämmitä uuni 175-asteeseen.

Vuoraa leipävuoka leivinpaperilla ja ripottele aniksen siemeniä tai muita valitsemiasi siemeniä vuoan pohjalle.

Sekoita keskenään jauhot ja sooda, lisää piimä, hunaja ja mustikat. Voit yhtä hyvin käyttää tässä puolukoita. Puolukat ja ruis sopivat ihanasti yhteen.

Ihana leipätaikina, jota ei tarvitse lainkaan vaivata, sekoitus isolla lusikalla riittää! SAMin tumma metsähunaja sopii loistavasti rukiin kaveriksi.

Jos mustikoita ei löydy käytä puolukoita. Ruis ja puolukat sopivat ihanasti yhteen. Marjat voivat hyvin olla pakastettuja.

Täytä vuoka taikinalla. Kolauta vuokaa reilusti pöytää vasten, jotta ilmakuplat häviävät.

Ripottele aniksen siemeniä ja sormisuolaa leivän pinnalle ja paista 45- 60 minuuttia

Älä pelästy, vaikka taikina nyt on mustikoiden siniseksi värjäämää, uunissa rukiin väri vie voiton.

Leipä on valmis, kun koetintikkuun ei jää lainkaan taikinaa. Ja tunteehan sen tuoksustakin!

Anna jäähtyä vuoassa ennen kuin leikkaat sen tarjolle, vaikka tuoksu onkin vallan vastustamaton.

Eikös olekin kaunotar!?

Minusta tämä on aivan uskomattoman hyvä resepti ja tiedän, että tulen tekemään sen usein, koska olen sitä sorttia, joka ei aina jaksa pitkiä tekovaiheita, ennen kuin saan upottaa hampaani hyvään, itse tekemääni leipään 🙂 Kokeile - et takuulla pety!

(Alkuperäinen resepti Lantliv)

Comments are closed.