Pähkinäinen hunajakakku

Rakastan helppoa leipomista – tai no, helppoa ruoanlaittoa yleensäkin. Jos haluan monimutkaista, menen konditoriaan tai ravintolaan, mutta kotona haluan päästä helpolla, siellä on niiin paljon muutakin tekemistä, voi esimerkiksi lueskella keittokirjoja...

Ja kun nyt helppoudesta on kyse, niin tämän helpompaa kakkua on vaikea kuvitella. Kaikki raaka-aineet vain kulhossa sekaisin, sitten vuokaan ja uuniin – ja jo kohta suuhun! Ihanteellista vaikkapa maalla, jonne yht’äkkiä tupsahtaa pari tuttua se kuuluisa kahvipaketti kainalossa 😉

Jos haluat tästä italialaisesta kakusta kesänmakuisen kakun, käytä Suvipäivän hunajaa ja valitse voimakkaamman makuista Toscanan hunajaa, jos sade pisaroi katolla.

Makua voi vaihdella myös lisäämällä taikinaan sitruunankuorta tai unikonsiemeniä, tai kanelia, kardemummaa….

Mutta italialaisille maistuu aamulla cappuccinon kera tällainen kakku, joka ei ole liian makea. Sen voi tietysti tarjota lorottamalla pinnalle pikkuisen lisää sitä makeaa hunajaa!

 

VAIN NÄITÄ TARVITSET:

Kun keräät kaikki ainekset esille, vaikkapa takapihan pöydälle, kuten minä, on kakun teko aina vaan helpompaa.

 

Siitä ne siirtyivät raaka-aineet yhteen ja samaan sekoituskulhoon. Vain pähkinät odottavat vielä hetken.

 

250 g vehnäjauhoja

250 g ricottajuustoa (jos tätä ei löydy, niin kokeile rahkalla ja jos haluat lisää makua kakkuun, käytä maustettua rahkaa)

150 g SAM hunajaa valintasi mukaan

½ dl maitoa

2 munaa

1 ½  tl leivinjauhetta

2 tl vaniljaa

100 g hasselpähkinöitä murskattuina

TEE NÄIN:

Lämmitä uuni 180 -asteeseen.

Vuoraa 22-senttinen kakkuvuoka leivinpaperilla.

Sekoita kulhossa tasaiseksi taikinaksi jauhoihin sekoitettu leivinjauhe, ricotta, hunaja, munat ja maito.

         

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan ja levitä murskatut hasselpähkinät taikinan päälle. Taputtele niitä hiukan taikinan sisään, etteivät kokonaan karise, kun kakkua leikataan.

Paista kakkua 180- asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.

Pinnalle voi hasselpähkinöiden sijaan murskata myös manteleita tai muita pähkinöitä.

Nyt marja-aikana teen tälle kakulle hunajaisen kastikeen aina niistä marjoista, jotka kulloinkin on saatavilla. marjat vain tehosekoittimeen ja pari ruokalusikallista hunajaa niskaan. Ihanaaaa!

P.S. Hasselpähkinöistä saa kuoret irti, kun ne paahtaa uunissa tai kuivalla pannulla ja hieroo niitä sitten puhtaassa keittiöpyyhkeessä hetken. Paahtaminen antaa niille myös ihanan maun.

Aurinkoisia kakkuhetkiä, jatkukoon kesä vielä pari kuukautta!!

Sikke

Comments are closed.