Neljä kertaa kakku …

Tämä on siitä jännittävä kakku, että siihen käytetään kokonaisina keitettyjä sitrushedelmiä, tässä tapauksessa veriappelsiineja ja sitruunaa. Kakku saa jännän kirpeän sitruksen maun, kun mukaan otetaan ihan kaikki, kuoria myöten. No, siemenet jätetään pois, vaikka jos käytössä on tehokas mikseri, niin sekaan vain nekin. Täynnä vitamiinejahan ne ovat!

Tein ensin ‘peruskakun’ ja sitten siitä neljä eri versiota. Neljällä eri kuorrutteella siitä syntyi neljä eri makuista kakkua, jotka kaikki sopivat pääsiäiseen ja tietysti mihin tahansa muuhunkin tilaisuuteen, jossa maukasta kakkua kaivataan.

Kakussa käytin vain mantelijauhoja, joten kaiken muun hyvän lisäksi se on vielä gluteenitonkin.

 

 

Appelsiini-sitruunakakku

2 (veri)appelsiinia
1 sitruuna
4 munaa
1 dl SAM  luomuhunajaa
2 dl sokeria
3 dl mantelijauhoja
2 tl leivinjauhetta

Hanki hedelmät luomuna, jos suinkin mahdollista. Pese ne huolellisesti harjalla ja keitä niitä puoli tuntia niin, että ne ovat täysin pehmenneet. Anna jäähtyä.

Leikkaa jäähtyneet hedelmät neljään osaan ja poista siemenet. Laita hedelmät ja hunaja tehosekoittimen kulhoon ja pyöritä massaksi. Lisää massaan munat vuorotellen sokerin kanssa, jokaisen lisäyksen jälkeen hyvin edelleen sekoittaen.

Sinne vaan tehosekoittimen kulhoon kuorineen kaikkineen. Hunaja pehmentää maun, mutta kyllä sinne sopivasti kirpeyttäki jää.

Lisää lopuksi mantelijauhot, joihin olet sekoittanut leivinjauheen.

Tämä on siitäkin ihana kakku, että se syntyy yhdessä ja samassa kulhossa, jonne vain lisäillään aineksia ja taas pyöräytetään.

 

Kaada kakkutaikina joko voideltuun ja korppujauhotettuun tai leivinpaperilla vuorattuun 24-senttiseen vuokaan ja paista 180 asteessa 40-50 mnuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla.

Kakku ei kohoa kovin paljon, se on raskas, koska siinä on paljon nestettä, mutta myös maku on ihanan tiivistynyt!

Kakku kaunistuu, kun saa pinnalleen nipun raikkaita viinirypäleitä ja kun tarjoat lisäksi helpon, hunajalla maustetun kreemin.

 

 

Mascarpone – hunajakreemi

1 prk mascarponea (tai muuta tuorejuustoa)
1 rkl SAM juoksevaa kesäkukka hunajaa

Mausta mascarpone (tai tuorejuusto) hunajalla makusi mukaan.

 

 

Suklainen kuorrute antaa kakulle jälleen uuden maun ja ulkonäön. Ganache on siitä kiva kuorrute, että se ei kovetu ja muutu mattapintaiseksi, kuten pelkkä sulatettu suklaa. Ja se on todella helppo tehdä. Ei kannata pelästyä outoa nimeä 🙂

 

 

Suklaa-hunaja ganache

1 dl kuohukermaa
100 g tummaa suklaata paloina
1 rkl SAM luomuhunajaa

Pane suklaapalat ja hunaja kulhoon. Kuumenna kerma lähes kiehuvaksi ja kaada se kulhoon suklaapalojen ja hunajan päälle. Anna suklaan sulaa kermaan samalla kevyesti sekoitellen.

 

 

Pääsiäiskakuksi kakku muuttuu, kun koristelet sen kirjavilla pääsiäismunilla, tai jos paperipäällysteiset tuntuvat työläiltä, niin valitse karkit ilman paperia!

 

No niin, nyt vain valitsemaan se paras ja sopivin. Tai vaikka kaikki, jos on isompi kööri koolla 🙂

Iloa elämään ja kevättä rintaan! Sikke <3

Comments are closed.