Oi tätä ihanaa satoaikaa! Namasten keittiöpuutarha tunkee niin mahottomasti vihreää ja vehreää, että voisin ruokkia sillä armeijan. Mutta armeijaa ei ole näkynyt. Sen sijaan muutama peura on havainnut puutarhan annit ja ominut itselleen mukavan ja helpon itsepalveluherkkulan – näköjään kaikki vihreä kelpaa!

Onneksi eivät sentään kaiva mullan alta, vaan jättävät punajuuret ja porkkanat rauhaan. Eikä ne kauaa kyllä siellä puutarhassa mellastaneet, ennen kuin Flynn havaitsi tilanteen ja saivat loikkia matkoihinsa.

Hetken vielä kestää, ennen kuin juurekset ovat järkevän kokoisia ruokapöytään, mutta kun ne pienenpienet punajuuret on niin valtavan maukkaita, niin pitihän niistä nyt heti yhdet hunajaiset herkut valmistaa.

TEE NÄIN:

Jätä punajuuren varsista muutama sentti ja juuri jäljelle, kun keität ne. Näin punaväri pysyy paremmin juuressa ja veteen liukenee vain vähän.

 

Pese ja keitä punajuuret juuri ja juuri kypsiksi. Koeta kypsyyttä ohuella tikulla tai terävällä veitsellä. Anna jäähtyä ja kuori sitten. Kädethän siinä värjäytyvät punaisiksi, ellei käytä muovihanskoja, mutta väliäkö hällä.

Leikkaa punajuuret veitsellä muutaman millin siivuiksi ja asettele siivut makusi mukaan lautaselle odottamaan ihanaa hunajaista soosia.

Kastikkeen valmistus on helppoakin helpompaa. Sekoita pienessä astiassa 1 osa sitruunamehua ja 2 osaa oliiviöljyä, mausta suolalla ja pippurilla ja lopuksi siunaa kastike lusikallisella SAM Hunajaa.

Ja juuri se hunajainen suudelma on tässä jutun juoni, joten älä missään tapauksessa jätä sitä pois!

 

A

Punajuurten keskelle leikkasin muutaman keltajuuren, jonka olin jo keittänyt aikaisemmin.

Jos timjamin lehdet ovat pehmeitä, niitä voi vielä ripotella koristeeksi ja lisämaun antajiksi.

Hunajaista  loppukesän aurinkoa kaikille!

Sikke

image_pdfTallenna PDFimage_printTulosta