Hunajan matka Suomeen

Olemme tuoneet Suomeen korkealaatuisinta hunajaa jo vuodesta 1987 alkaen. Perustajamme Kari Koivulehto aloitti tutustumisen eri puolilla maailmaa sijaitseviin hunajatiloihin jo 17-vuotiaana. Matkoillaan Kari tutustui henkilökohtaisesti hunajan toimittajiin muun muassa Kuubassa, Australiassa, Argentiinassa ja Thaimaassa. Vanhimmat tuottajakontaktit ovatkin jo neljänkymmenen vuoden takaa.

”Tunnemme hunajaa tuottavat perheet henkilökohtaisesti. Näin pääsemme valitsemaan maailman parhaita hunajia.” – Kari Koivulehto, Hunajainen SAM Oy

Hunajaa parhailta satoalueilta

Kartoitamme vuosittain parhaat satoalueet, sillä hunajan määrä ja laatu vaihtelevat muun muassa säiden mukaan. Tuomme hunajaa esimerkiksi Argentiinasta, Meksikosta, Thaimaasta, Italiasta, Espanjasta, Unkarista ja Guatemalasta.

Kolminkertainen laadunvalvonta

Hunajan laatu testataan alkuperämaissa tarkkaan: esimerkiksi Argentiinassa laadunvalvonta ja säädökset ovat maailman huipputasoa. Hunajan saapuessa Eurooppaan se testataan uudelleen, minkä lisäksi teemme erille vielä omat kokeemme. Nämä testit ovat niin tarkkoja, että jokaisen purkin analyysit ovat jäljitettävissä.

Tuemme suomalaista työtä

Tuemme suomalaista työtä. Kiinnitämme huomiota korkealaatuisiin pakkausmateriaaleihin ja etikettimme ja kaikki muu mateeriaalimme painetaan Suomessa. Käytämme tuotteissamme suomalaista hunajaa silloin kun sitä on hyvin saatavilla.

Haluamme tarjota hunajanystäville parasta mahdollista laatua ja jatkuvasti uusia hunajaelämyksiä. Tätä toteutamme valitsemalla parhaat satoalueet, tekemällä jatkuvaa tuotekehittelyä ja edistämällä hunajatietoisuutta.

Olemme jäseniä mm. näissä yhteisöissä:

Euroopan Hunajayhdistys FEEDM (perustajajäsen)
Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry
Reilu kauppa ry
Pro Luomu ry
Elintarviketeollisuus ry
Perheyritysten Liitto ry
Suomen Yrittäjät ry
PROFEL (European association of fruit and vegetable processors)
Suomen Vahvimmat Yritykset
Ammattikeittiöosaajat ry
Ruokatieto Yhdistys ry

Tietoa luomuhunajasta

Luomuhunajan tuottaminen on vuosi vuodelta lisääntynyt useissa maissa. Luomuhunajan tuotantoa säätelee tarkasti EU direktiivin, jossa määritellään luomuhunajan tuottamisen ehdot, maahantuonti ja kauppa. Tietoa luomuhunajasta »

Kennosta purkkiin

Kesän lopulla mehiläispesistä poistetaan täydet hunajakennot, ja hunajan tilalle annetaan sokeriliuosta. Kennojen vahakannet avataan joko leveällä haarukalla tai koneella, jossa on lämpöiset veitset. Levyä, jossa on paljon hunajakennoja, sanotaan hunajakakuksi. Avatut kennot lingotaan hunajalingossa. Lingotessa hunaja irtoaa kennoista ja valuu lingon pohjalla olevasta putkesta ulos. Kennosta purkkiin »